Vuosieläimet ovat vain yksi osatekijä kiinalaisessa horoskoopissa ja kartasta löytyy myös muita eläimiä, jotka edustavat mm. meidän sisäisempiä eläimiä ja salaisempia eläimiä.
Vuosieläin kertookin enemmän meidän ulkoisesta olemuksestamme ja muut eläimet kuukaudessa, päivässä ja tunnissa enemmän meidän sisäisestä olemuksestamme. Ne kertovat
itseasiassa vielä enemmän meistä itsestämme ja siitä mitä tulevaisuus pitää sisällään kuin vuosieläimemme. Mutta näistä vuosieläimistä on hyvä lähteä liikkeelle ja miettiä
millaisen kuvan sitä itsestään antaakaan...
metallirotta 31.1.1900-18.2.1901
vesirotta 18.2.1912-5.2.1913
puurotta 5.2.1924-24.1.1925
tulirotta 24.1.1936-10.2.1937
maarotta 10.2.1948-28.1.1949
metallirotta 28.1.1960-14.2.1961
vesirotta 15.2.1972-1.2.1973
puurotta 2.2.1984-19.2.1985
tulirotta 19.2.1996-6.2.1997
maarotta 6.2.2008-25.1.2009
metallirotta 25.01.2020 - 11.02.2021
Rotta on ensimmäinen kiinalaisen eläinradan merkeistä. Se edustaa talven alkua (talvipäivänseisausta) ja uuden kasvun siemeniä.
Koska rotta on numero yksi, hänen pyrkimyksenään on kyky olla ensimmäisenä kaikissa asioissa. Fiksua ja upeaa rottaa kunnioitetaan
Aasian kulttuureissa. Japanin perinteessä valkoista (metalli) rottaa pidetään Daikokun; runsauden ja vaurauden jumalan symbolina.
Tämän vuoksi rotalla on luontainen kyky olla menestynyt. Erityisen merkittävä rotan piirteistä on hänen oveluutensa.
Taolaiset kansantarinat kertovat kuinka rotta oli härkää nokkelampi ja tuli ensimmäiseksi vuosieläimeksi. Kiinalaisessa kylässä
oli kilpailu, jonka tarkoituksena oli valita 12 horoskoopin eläintä. Härkä oli työskentelemässä farmilla kun rotta tuli etsimään häntä.
Rotta kertoi härälle kilpailusta, koska hän tahtoi ratsastaa härän selässä päästäkseen kylään. Härkä taivalsi pitkän matkan vaikeissa
olosuhteissa rotta selässään sekä vielä kamppaili päästäkseen uimaan suuren joen yli rotta selässään. Kun härkä ja rotta vihdoin saapuivat
kylään, ihmiset näkivät rotan ratsastavan härän selässä. He olivat niin vaikuttuneita, että rotasta tehtiin tämän vuoksi ensimmäinen vuosieläin.
Dynaamisella rotalla on rehellinen ja antelias luonne ja rotat osoittavat suurta huolenpitoa toisten hyvinvointia kohtaan.
Rotilla on myös sisäsyntyinen kyky vainuta vaarat. Rottien kanssa on yleisesti helppo tulla toimeen ja he ovat puoleensavetäviä
ihmisiä, jotka pitävät saavutuksista ja menestyksestä. Rotat suojelevat ja hemmottelevat niitä joita rakastavat,
mutta rottien heikkous on että he voivat olla ylikriittisiä ja salailevia luonteeltaan.
Rotan vuosi on vaurauden ja hyvän onnen lisääntymisen aikaa. Tänä erinomaisena vuotena rotan vaurauden elementit voivat vaikuttaa osaksi
kaikkiin riippumatta siitä, mikä on syntymävuoden eläin. Rotan vuodesta voit odottaa voimakasta vuotta, jolloin ihmiset ovat tiukkoja sekä intohimoisia
saavutusten ja pyrkimysten suhteen. Vaikka maailmantaloudessa voi olla vaihteluita, on rotan vuosi erinomaista aikaa aloittaa bisnes, ostaa omaisuutta,
investoida pitkäaikaisiin suunnitelmiin tai kasvattaa vaurautta. Kaikki hankkeet, jotka aloitetaan rotan vuonna voivat menestyä, jos ne ovat hyvin valmisteltu.
Mutta rotan vuosi ei ole typerien riskien ottamisen aikaa. Säästä tuollaiset tiikerin tai apinan vuodelle. Rotta rakastaa laumaa, joten rotan vuosi on hyvä myös
kaikenlaisiin sosiaalisiin ja viihteellisiin rientoihin; elämästä nauttimista! Rotan vuosi oli viimeksi 2008.
metallihärkä 19.2.1901-7.2.1902
vesihärkä 6.2.1913-25.1.1914
puuhärkä 25.1.1925-12.2.1926
tulihärkä 11.2.1937-30.1.1938
maahärkä 29.1.1949-16.2.1950
metallihärkä 15.2.1961-4.2.1962
vesihärkä 3.2.1973-22.1.1974
puuhärkä 20.2.1985-8.2.1986
tulihärkä 7.2.1997-27.1.1998
maahärkä 26.1.2009-13.02.2010
metallihärkä 12.02.2021 - 31.01.2022
Härkä on toinen eläinradan merkeistä ja sen aika edustaa uuden kasvun aloittamisen aikaa,
kun siemenet työntyvät maasta kasvaakseen ulos ja levittääkseen siemeniä. Tämä päättäväisyys ja
sinnikäs kamppailu on härän ominaisuuksia. Myötätunnon jumalatar Quan Yin on siunannut härän ja kaiken
karjan heidän hellän ja rauhanomaisen luonteensa vuoksi. Muinaiset taolaiset valjastivat härän,
mutta eivät lypsäneet sitä, koska he kunnioittivat sitä vahvana ja kovasti töitä tekevänä eläimenä.
Myyttinen kultahiuksinen härkäkuningas, Niu Wang suojeli karjaa epidemioilta. Buddhalaisessa traditioissa
valkoinen härkä symboloi mietiskelyä ja viisautta. Jotkut käännökset sanovat härkää puhveliksi, vesipuhveliksi
(härkä=miespuolinen ja lehmä=naispuolinen). Muinaisen taolaisen legendan mukaan ihmisillä on erityinen suhde härkien kanssa.
Aikaisemmissa maanviljelysyhteisöissä ihmiset usein näkivät nälkää monta päivää ja pelkäsivät nälkäkuolemaa. Auttaakseen ihmisten
kärsimystä jumalat ja jumalattaret ottivat härän taivaalta (jossa hän oli tähti) ja siirsivät hänet maan päälle. Jumalalliset
neuvoivat härkää kertomaan ihmisille, että hänen avullaan heidän ei tarvitsisi olla enää nälissään ja he voisivat syödä joka kolmas päivä.
Härkä ymmärsi kuitenkin väärin ja kertoi ihmiskunnalle, että he voisivat syödä kolme kertaa päivässä. Härän täytyi olla sanansa mittainen
ja tämän vuoksi härkien pitää tehdä niin paljon töitä ihmisille ja sietää monta taakkaa valittamatta.
Härkä on lojaali, kärsivällinen sekä rohkea. Mieleltään härät ovat tyyniä ja pystyvät metodiseen ja loogiseen ajatteluun.
Härät työskentelevät lujasti ja heiltä löytyykin vähän kärsivällisyyttä niitä kohtaan jotka eivät ole yhtä ahkeria.
Härät ovat luovia ja hyvin pystyviä. Yleiset mielipiteet eivät merkitse paljon ja härät pitävät yksinäisyydestä.
Heikkouksia voivat olla vastustuskyky muutoksille ja he voivat kantaa kaunaa.
Härän vuosi on kovan työn tekemisen vuosi. Kuten härät, jotka auraavat peltoja, myös meidän tulee uurastaa härän vuonna.
Menestys saavutetaan uutteran työn ja tunnollisen ponnistelun kautta. Aloita laittamalla asiasi kuntoon, erityisesti kotona.
Pitäydy rutiineissa, hyväksi koetuissa metodeissa ja vanhoissa, perinteisissä toimissasi. Hurjia ja uusia suunnitelmia ei oteta hyvin vastaan härän vuonna vaan
ne kannattaa jättää vaikka tiikerin vuodelle. Härän vuosi ei ole laiskuuden aikaa, vaan jokaisen odotetaan työskentelevän ja antavan apuaan.
Jos härän vuonna pystymme pidättäytymään kapinahengestä, seuraamme sääntöjä ja tottelemme auktoriteetteja, on tuloksena todennäköisimmin runsas sato.
Härän vuonna voit odottaa konservatiivista politiikkaa ja vanhoillisia arvoja. Härän vuosi oli viimeksi vuonna 2009.
vesitiikeri 8.2.1902-28.1.1903
puutiikeri 26.1.1914-13.2.1915
tulitiikeri 13.2.1926-1.2.1927
maatiikeri 31.1.1938-18.2.1939
metallitiikeri 17.2.1950-5.2.1951
vesitiikeri 5.2.1962-24.1.1963
puutikkeri 23.1.1974-10.2.1975
tulitiikeri 9.2.1986-28.1.1987
maatiikeri 28.1.1998-15.2.1999
metallitiikeri 14.2.2010-2.2.2011
vesitiikeri 01.02.2022-21.01.2023
Tiikeri on kolmas eläinradan merkeistä. Tämä jakso symboloi tuoreita uusia kasvinversoja, jotka ovat juuri tulleet maan pinnalle.
Ihmiset, jotka ovat syntyneet tiikerin vuonna jakavat saman positiiviset ja ulospäin kurkottavat ominaisuudet, kuten kasvavalla oraalla on.
Tiikeri on suuri, uskaltava ja voimakas. Neljä mahtavaa tiikeriä suojelee neljää ilmansuuntaa. Pohjoista suojelee musta (vesi) tiikeri,
joka edustaa talvea. Itää suojelee vihreä (puu) tiikeri, joka edustaa kevättä. Etelää vartioi punainen (tuli) tiikeri, joka edustaa kesää.
Länttä vartioi valkoinen (metalli) tiikeri, joka edustaa syksyä. Keskustaa vartioi keltainen (maa) tiikeri, joka edustaa aurinkoa.
Kiinalainen vaurauden jumala, Hsai Sen joka ratsastaa tiikerillä tuo hyvää onnea. Kaikki tiikerit pelottavat varkaat, aaveet ja tulipalot pois.
Tiikeri on ihailtu eläin toteemissa, jonka avulla saadaan yhteys shamanistisiin todellisuuksiin ja joka on auttamassa pahojen henkien karkotuksessa ja puhdistautumisessa.
Peloton tiikeri on vapaamielinen ja optimistinen. Tikrut ovat suvaitsevaisia, tunteikkaita syviä ajattelijoita, jotka nauttivat riskinottamisesta.
Tiikerit voivat olla kapinallisia luonteeltaan ja yleensä sanovat sanottavansa. Haastettuna voivat olla odottamattomia sekä kapinallisia.
Tiikerin vuosi on räjähtävä, luovan villi, iso ja rohkea. Kaikki elämän aktiviteetit tullaan kokemaan isolla skaalalla.
Tiikerin vuosi on extremien kuningas. Tunnekuohahdukset, draamat ja jännittävät tapahtumat ja hullut unelmat tulevat todeksi.
Voit odottaa massiivisia sosiaalisia muutoksia, poliittista kapinointia ja vallankaappauksia. Tiikerin vuosi on vuosi 2010.
vesijänis 29.1.1903-15.2.1904
puujänis 14.2.1915-2.2.1916
tulijänis 2.2.1927-22.1.1928
maajänis 19.2.1939-7.2.1940
metallijänis 6.2.1951-26.1.1952
vesijänis 25.1.1963-12.2.1964
puujänis 11.2.1975-30.1.1976
tulijänis 29.1.1987-16.2.1988
maajänis 16.2.1999-4.2.2000
metallijänis 3.2.2011-22.1.2012
vesijänis 22.1.2023-9.2.2024
Jänis on eläinratamerkin neljäs eläin. Tämä jakso aloittaa kevään ja se symboloi helposti kasvavia kasveja lämpimässä ja maagisessa kevään valossa.
Kevään lempeät ominaisuudet ovat myös jäniksen vuonna syntyneiden piirteitä. Legendaarinen kuunjumalatar Chang-o mielletään jänikseen.
Chang-o oli jousiampuja Kin vaimo. Rohkea Ki ampui alas kymmenen aurinkoa, kun auringot olivat yhdessä nousemassa paahtamaan maapallon.
Vaikka Ki oli rohkea, hän oli säälimätön mies. Palkinnoksi aurinkojen ampumisesta, Kille annettiin kuolemattomuuden juoma.
Eräs päivä, kun Ki oli metsästämässä, Chang-o joi hänen juomansa koska tahtoi lopettaa miehensä julmuuden. Kun Ki palasi ja ymmärsi
mitä oli tapahtunut, hän koetti tappaa Chang-On. Hän kuitenkin pakeni kuuhun ja kuujänis suojeli häntä. Chang-o oli liian peloissaan
palatakseen takaisin maan päälle, joten hän eli elämänsä onnellisena kuujäniksen kanssa ja hänestä tuli kuun jumalatar ja lasten suojelija.
Jäniksen yhteys kuuhun on sellainen, että siltä kestää 28 päivää (yksi kuun kierto) ennen kuin vastasyntynyt jäniksenpoikanen on valmis lähtemään
pesästään. Jänikset symboloivat pitkää ikää, ihan niin kuin kurjet ja kilpikonnatkin. Hienostunut jänis (tunnetaan joskus ja jossain päin myös kissana)
on taiteellinen, intohimoinen intellektuelli. Heillä on riippumaton luonne ja he etsivät tyyneyttä ja mukavuutta. Jänikset ovat intuitiivisia ja hienotunteisia,
sekä onnekkaita bisneksessä. Jäniksiin vetoaa klassisuus ja he tuskin koskaan ovat väsyneitä kunnon keskusteluun
hyvässä seurassa. Jänisten heikkous toisinaan on liikaherkkyys ja vetäytyvyys haasteiden edessä.
Jäniksen vuosi on rauhan, tyyneyden, loman ja levon aikaa kaaosmaisen Tiikerin vuoden jälkeen. Ihmiset nauttivat taiteesta,
hyvästä ruoasta ja ylellisyydestä. Rahan tekeminen onnistuu helposti, mutta sen tuhlaaminenkin onnistuu hyvin helposti.
Lohikäärme joka seuraa jänistä tulee olemaan villi ja uuvuttava, joten nauti jäniksen vuodesta ja mahdollisuudesta ottaa rennosti,
nauttia, olla yhdessä perheen kanssa, viihdyttää itseäsi ja matkustaa mukavasti. Jäniksen vuonna voit odottaa poliittisia kompromisseja
ja diplomaattista rauhanneuvottelua maailmanlaajuisella tasolla. Seuraava jäniksen vuosi on vuonna 2011.
Puuluohikäärme 16.2-3.2.1905
tulilohikäärme 3.2.1916-22.1.1917
maalohikäärme 23.1.1928-9.2.1929
metallilohikäärme 8.2.1940-26.1.1941
vesilohikäärme 27.1.1952-13.2.1953
puulohikäärme 13.2.1964-1.2.1965
tulilohikäärme 31.1.1976-17.2.1977
maalohikäärme 17.2.1988-5.2.1989
metalilohikäärme 5.2.2000-23.1.2001
vesilohikäärme 23.1.2012-9.2.2013
puulohikäärme 10.2.2024-28.1.2025
Lohikäärme on viides eläinradan merkki. Tämä jakso on se, kun kasvit kasvavat ja laajenevat voimakkaasti.
Elämänvoima, universumin yang-puoli on hyvin vahva. Tämä voimakas elämänvoima on täysin näkyvää ihmisissä,
jotka ovat syntyneet lohikäärmeen vuonna. Aasian kulttuureissa lohikäärmeen ominaisuudet ovat vastakkaisia eurooppalaisille
näkemyksille. Lohikäärme ei ole paha, vahingollinen vihollinen. Sen sijaan lohikäärme symboloi kuninkaallisuutta, omaisuutta,
viisautta ja hyväntahtoisuutta. Lohikäärmeellä on jalomielisiä ja henkisiä ominaisuuksia ja se on temppelien ja luostareiden suojelija.
Lohikäärmeellä on maagisia ominaisuuksia, koska se voi muuttaa muotoa ja muuntaa itsensä minkälaiseksi olennoksi tahansa. Lohikäärme
tuo sateen ja se edustaa maskuliinista yang-voimaa. Kiinassa taivaallinen lohikäärme Tien Lung suojelee jumalia ja jumalattaria taivaassa.
Tien Lung lentää taivaan läpi jahdaten aurinkoa. Lohikäärme on myyttinen olento ja muinaisina aikoina alkuperäiset ihmiset ovat palvoneet
tai olleet tietoisia käärmeistä ja auringosta. Onnekkaat lohikäärmeet ovat vahvoja, hyvin älykkäitä ja menestyvät missä tahansa mihin he ryhtyvät.
Lohikäärmeet ovat innostuvia, rehellisiä ja pystyvät välttymään monilta ongelmilta. He ovat myös anteeksiantavia ja lojaaleja.
Innokkuus on tarttuvaa ja heillä täytyykin olla joku asia tähtäimessä. Lohikäärmeen heikkouksia voivat olla ylimielisyys,
epäluottamus (toisia kohtaan) sekä naurettavuus.
Lohikäärmeen vuosi on kunnianhimoisten tavoitteiden, voiman ja uskaltamisen aikaa. Tapahtumat näyttävä siltä kuin ne olisivat
triplasti upeita ja intensiivisiä. Lohikäärmeen vuoden energia ja vitaliteetti voi tehdä toiset ihmiset yli-optimistisiksi.
Lohikäärmeen vuosi on erityisen hyvä aika aloittaa yrityksiä, mennä naimisiin, saada lapsia ja ottaa uskomattomia riskejä.
Globaalilla tasolla voit odottaa äärimmäisiä maan muutoksia kuten maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia ja hyökyaaltoja.
Lohikäärmeen vuosi on seuraavaksi vuonna 2012.
vesikäärme 4.2.1905-24-1-1906
puukäärme 23.1.1917-10.2.1918
maakäärme 10.2.1929-29.1.1930
metallikäärme 27.1.1941-14.2.1942
vesikäärme 14.2.1953-2.2.1954
puukäärme 2.2.1965-20.1.1966
tulikäärme 18.2.1977-6.2.1978
maakäärme 6.2.1989-26.1.1990
metallikäärme 24.1.2001-11.2.2002
vesikäärme 10.1.2013-30.1.2014
puukäärme 29.1.2025-16.2.2026
Käärme on kuudes merkki. Tätä jaksoa kuvaa se kuinka kasvit ovat tulleet täyteen mittaansa.
Tämä kääntää ulkoisen kasvun sisäiseksi sekä elinvoiman ja vahvuuden viisaudeksi.
Nämä ovat käärmeen vuonna syntyneille ihmisille luontaisia piirteitä.
Kiinalainen käärmeen jumalatar Nu Kua muodosti ensimmäisen ihmisen keltaisesta savesta, jonka se otti keltaisen joen penkereeltä.
Tämä on yksi taoistinen luomismyytti, jota tähdittää maaginen ja mysteerinen käärme. Käärme yhdistetään jumalattariin ja sankarittariin,
jotka auttavat naisia synnytyksissä ja siunaavat lapsia huomattavilla lahjoilla. Käärmesankarittaret hurmasivat ja auttoivat oppineita
ymmärtämään konfutsealaisia klassikoita. Aasian kulttuurit kunnioittavat käärmettä ja sen feminiinistä yin-energiaa, vastakohtana sille,
että lännessä taas käärmeet mielletään kylmäverisiin paholaisiin. Kiinalaiset klassikot kertovat tarinaa 1000 vuotiaasta käärmeestä, joka harjoitti
taikuutta ja muutti itsensä kauniiksi naiseksi. Charminsa avulla hän meni naimisiin oppineen kanssa ja hänen elämänsä oli onnellista ja tyytyväistä.
Taolainen munkki kuitenkin vainosi häntä koska hänellä oli kyky tietää, ettei hän ollut ihminen. Munkki oli ekspertti palauttamaan muodonmuuttajaeläimiä,
jotka valheellisesti ottivat ihmisen muotoja. Viisas käärme oli häntä ovelampi monta kertaa ennen kuin munkki vihdoin paljasti hänen kaksoiselämänsä.
Multi-lahjakas käärme on kovassakin paineessa cool, ajattelevainen ja viisas. Luontaisena kyynikkona, käärme on nopea tekemään päätöksiä.
Käärmeillä on korkeat ihanteet, rakkaus hyviin kirjoihin, hyvään ruokaan, musiikkiin ja teatteriin. Käärme voi olla välttelevä haastettuna.
Käärmeen vuosi on itsetutkiskelun, suunnittelun ja vastausten etsimisen aikaa. Ihmiset miettivät ja ajattelevat ennen kuin toimivat.
Hyvä maku ja eleganssi vallitsee muodissa, teatterissa, elokuvissa ja kaikissa taiteissa. Käärmeen viisaus vaikuttaa tieteessä niin,
että uusia teknologisia innovaatioita ja keksintöjä voi tulla esiin. Käärmeen vuosi ei ole suotuisa uhkapeleihin, investointeihin tai
siihen, että ottaa mitään taloudellisia riskejä koska edellisen lohikäärmeen vuoden katastrofit voivat jatkua myös käärmeen vuonna.
Voit odottaa ekstremeä poliittisella rintamalla, skandaaleja ja paljastettuja salaisuuksia. Käärmeen vuosi on seuraavaksi vuonna 2013.
tulihevonen 25.1.1906-12.2.1907
maahevonen 11.2.1918-31.1.1919
metallihevonen 30.1.1930-16.2.1931
vesihevonen 15.2.1942-4.2.1943
puuhevonen 3.2.1954-23.1.1955
tulihevonen 21.1.1966-3.2.1967
maahevonen 7.2.1978-27.1.1979
metallihevonen 27.1.1990-14.2.1991
vesihevonen 12.2.2002-31.1.2003
puuhevonen 31.1.2014-18.2.2015
tulihevonen 17.2.2026-5.2.2027
Hevonen on seitsemäs eläinradan merkeistä. Tämä jakso kuvastaa sitä kun aurinko on kirkkaimmillaan (kesäpäivänseisaus) ja kasvit ovat vahvoja ja saavuttaneet kypsyytensä.
Hevosen vuonna syntyneet ihmiset edustavat aurinkoista mielenlaatua ja he ovat avoimia, loistavia ja iloisia. Voimakkaalla hevosella on taianomaisia ominaisuuksia
mukaan luettuna kyky lentää. Valkoinen taivaan pilvihevonen oli pyhä myötätunnon jumalatar Quan Yinille. Quan Yinin valkoinen hevonen lensi läpi taivaiden tuoden
rauhaa ja siunauksia. Hevonen polveutui Ylä-Aasian alueelta ja kaikkien hevosten esi-isä oli hevoskuningas Ma-Wangin vahva taivaallinen sotaratsu.
Hevosten jalostus oli korkeasti kehittynyt taito ja harrastus keisarien keskuudessa klassisessa Kiinassa, erityisesti Tang-dynastian aikana (618-905 vuosina).
Mahtavat dynastiat laajenivat ja sotia voitettiin hevosten ansioista, mitä arvostettiin Kiinassa. Seikkailunhaluisella hevosella on kohteenaan menestys, saavutukset
sekä kova työ. Hepat voivat myös olla kapinallisia, mutta he ovat loistavia ystäviä. Heistä pidetään, he ovat iloisia sekä tavoittelevat vapautta. Maanläheisenä ja
intohimoisena hevonen on sydämeltään seikkailija. Heikkouksia voi olla kärsimättömyys, itsekkyys sekä äkkipikaisuus.
Hevosen vuosi on voitokkuuden, seikkailujen, jännittävien aktivitettien ja hämmästyttävien romanssien aikaa. Päättäväinen toiminta, ei kuitenkaan viivyttelevä,
tuovat menestystä. Energia on korkealla ja tuottavuus palkitsevaa. Hevosen vuosi merkitsee 12 eläinvuoden kierron puoliväliä ja on kulminaatio toiminnoille,
jotka alkoivat kuusi vuotta aikaisemmin. Toiminta ja saavutukset tämän tärkeän vuodan aikana voivat vaikuttaa jäljellä olevien kuuden vuoden suuntaan.
Globaalilla tasolla voit odottaa maailmantalouden tulevan vahvemmaksi ja teollisen tuotannon nousevan tai odota ekonomista kaaosta ja luhistumista, kuten
ensimmäinen maailmansota 1918 maahevosen vuonna tai suuri lama vuonna 1930 joka alkoi metallihevosen vuonna. Vahvan hevosen vaikutuksen alaisena ei ole
olemassa keskitietä. Hevosen vuosi on seuraavaksi vuonna 2014.
tulivuohi 13.2.1907-1.2.1908
maavuohi 1.2.1919-19.2.1920
metallivuohi 17.2.1931-5.2.1932
vesivuohi 5.2.1943-24.1.1944
puuvuohi 24.1.1955-11.2.1956
tulivuohi 9.2.1967-29.1.1968
maavuohi 28.1.1979-15.2.1980
metallivuohi 15.2.1991-3.2.1992
vesivuohi 1.2.2003-21.1.2004
puuvuohi 19.2.2015-7.2.1916
tulivuohi 6.2.2027-25.1.1928
Lammas/Vuohi on kahdeksas merkki. Tämä on jakso, kun kasvit ovat kypsyneet ja kaikkialla on rauhallista. Tämä lempeä rauhallisuus on lampaan luonteen ydin.
Kiinassa numero kahdeksan on hyvän onnen numero. Lammas symboloi hyvää onnea, rauhaa ja vaurautta. On olemassa kiinalainen sanonta: "Kolme lammasta avaavat ovet
hyvälle onnelle". Kolmea lammasta, jotka suotiin perheeseen, pidettiin erityisen hyvänä onnena. Lempeän vuohen ominaisuudet sisällytettiin osaksi konfutsealaista ideologiaa.
Karitsa polvistuu äitinsä hoidettavaksi, kuten kuuliaisten ja oikein toimivien lastenkin tuli totella vanhempiaan. Yksilöllisellä vuohella on silmää päästä käsiksi itse
asiaan. Ystävällisenä, herkkänä ja helposti mukautuvaisena vuohi on altis hyväksikäytölle. Vuohilla on erinomainen kyky korkeaan työetiikkaan. Vuohen heikkouksia voi
olla mielialan vaihtelevuus sekä epäkäytännöllisyys.
Lampaan vuosi on rauhan, tyyneyden ja tyytyväisyyden aikaa. Matkustus on suosiossa kuten myös rentouttavat lomat. Elämän hektinen rytmi on hidastunut ja
ihmiset ovat välittävämpiä, herkempiä ja tunteellisempia. Perhettä, läheisiä ystäviä ja läheisyyttä arvostetaan. Kaikki taiteet kukoistavat ja luovuus virtaa,
mutta tällainen hienostunut kauneus ja eleganssi ovat kalliita ja velkoja voi ilmaantua helpommin. Lampaan rakkaus rauhaan ennakoi tulevia suuria poliittisia mullistuksia
ja myös karuja ilmastonmuutoksia.
maa-apina 2.2.1908-21.1.1909
metalliapina 20.2.1920-7.2.1921
vesiapina 6.2.1932-25.1.1933
puuapina 25.1.1944-12.2.1945
tuliapina 12.2.1956-30.1.1957
maa-apina 30.1.1968-16.2.1969
mealliapina 16.2.1980-4.2.1981
vesiapina 4.2.1992-22.1.1993
puuapina 22.1.2004-8.2.2005
tuliapina 8.2.2016-27.1.2017
maa-apina 26.1.2028-12.2.2029
Apina on yhdeksäs merkki ja tämän jakson aikana vilja on valmista korjattavaksi. Tämän vuoksi apinat ovat kehittäneet niin monia taitoja ja kykyjä.
Aasian kansa ihailee apinaa, kuuluisa buddhalainen novelli "Apinakuninkaan matka länteen" kertoo taianomaisesta apinasta, joka auttaa pyhää munkkia
pyhiinvaellusmatkalla länteen. Tämä tarina on niin suosittu Kiinassa, että se on sisällytetty yhdeksi neljän kirjan ihmeeksi kiinalaisessa kirjallisuudessa.
Tarina kertoo apina-yksilön tyypilliset positiiviset ja negatiiviset luonteenpiirteet. Yksi erityinen maaginen apina, Sun Wukong syntyi kivestä. Hän syntyi
yliluonnollisten kykyjen kanssa ja pian hänet kruunattiin apinoiden kuninkaaksi. Tämä maaginen apina oli fiksu mutta liian luottavainen temppujensa suhteen.
Hän oli niin peloton ja itseriittoinen että hän jopa haastoi Buddhan. Hän löi vetoa että Buddha ei onnistuisi ikinä ottamaan häntä kiinni. Sun Wukong hyppäsi
pilvelle ja matkusti paikkaan, joka oli tuhansien mailien päässä. Kun hän saapui viisihuippuisen vuoren luokse, hän päätti levätä. Kun hän onnellisena onnitteli
itseään olemalla liian älykäs Buddhalle, muuttuivat vuoren viisi huippua Buddhan viideksi sormeksi. Opettaakseen tälle villille taikuriapinalle nöyryyttä ja
epäitsekkyyttä, Buddha kehotti apinaa menemään munkin mukaan Intiaan hakemaan Buddhan sutria takaisin Länsi-Kiinaan. Matkalla länteen taikuriapina koki monia seikkailuja,
mukaan luettuna hänen peloton taistelunsa pahaa alamaailmaa hallitsevaa härkäkuningasta vastaan, joka koetti estää munkin. Tämän matkan tapahtumien seurauksena apina
oppi kääntämään nopean sukkeluutensa viisaudeksi ja hänen kapinalliset luonteenpiirteensä johtajan taidoiksi ja rohkeudeksi.
Upea apina ei ole yhtään samanlainen kuin mikään muu eläinradan merkeistä; hän on peloton sankari, jota rakastetaan ja juhlitaan paljon. Lukuisissa taoistisissa
kansantarinoissa kerrotaan tämän ovelan temppulijan kyvyistä ja viekkaudesta. Apina löysi jopa tiensä suurien uskontojen kirjallisuuteen. Hindujen eepos kertoo
rohkeasta apinasankarista Hanumanista. Hanuman on kunnioitettu joka puolella Aasia, Kiinassa, Kaakkois-Aasiassa, Indonesiassa ja Thaimaassa.
Nopeaälyisenä apina voi ratkaista syntyviä ongelmia helposti, apinaa ajaa eteenpäin muutos ja haasteet.
Itseensä luottavana apina onkin ikuinen asioiden parantaja ja hyvin kestävä. Apina on älykkö, jolla on pohjaton uteliaisuus.
Apinan heikkouksia on typeryys, oppoturnismi sekä vilpillisyys.
Apinan vuosi on rohkeuden, toiminnan, anarkian ja todellisen omistautumisen aikaa. Menestystä voidaan saavuttaa bisneksessä, politiikassa ja kiinteistömarkkinoilla.
Jokainen tahtoo työskennellä selkä vääränä ja saada parhaimmat sopimukset ja voittaa paljon. Nyt on aika aloittaa uusia yrityksiä, niiden tarkoituksena
on hyvä menestyminen apinan vaikutuksen alaisuudessa. Mutta voi tyhmiä ja hitaita tänä vuonna; vikkelä apina tulee ja varastaa kaikki pähkinät eikä jätä
muuta kuin tyhjät kuoret!
maakukko 22.1.1909-9.8.1910
metallikukko 8.2.1921-27.1.1922
vesikukko 26.1.1933-13.2.1934
puukukko 13.2.1945-1.2.1946
tulikukko 31.1.1957-17.2.1958
maakukko 17.2.1969-5.2.1970
metallikukko 5.2.1981-24.1.1982
vesikukko 23.1.1993-9.2.1994
puukukko 9.2.2005-28.1.2006
tulikukko 28.1.2017-15.2.2018
maakukko 13.2.2029-1.2.2030
Kukko/Fenix on kymmenes merkki ja tämä ajanjakso kuvaa sadonkorjuun ja vaurauden aikaa. Tunnollinen, velvollisuudentuntoinen ja hyvin tehtyyn työhön tyytyväisiä
luonteita löytyy ihmisiltä, jotka ovat syntyneet kukon vuonna. Kukon alkuperäinen nimi on Fenix, vaikka se käännetäänkin monesti kukoksi. Harvinainen ja komea Fenix
on universaalinen muutoksen, uudelleensyntymisen ja ikuisuuden symboli. Fenix nousi uudelleen puhdistuksen liekeistä eikä ollut tuhoutunut. Kiinassa Fenixiä
kunnioitetaan keisarinnan, maan ja feminiinisen yin-energian symbolina. Jalo Fenix on lohikäärmen partneri, joka taas symboloi keisaria, taivasta ja maskuliinista
yang-energiaa. Yksilöillä, jotka ovat syntyneet Kukon vuonna, on sielussa piilevänä muutoskyky. Voittamalla vaikeudet, tulikokeen, hän voi tulla uudeksi henkilöksi.
Fenixillä on kyky parantua edellisen elämien teoista ja tuoda tämä uusi tietoisuus mukanaan tuleviin inkarnaatioihin. Kun henkisen evoluution matkalla on liikaa
kestämistä Fenixille, se voi palautua kukon tai kanan rooliin. Itsevarma kukko on hienostunut, valveilla ja hyvin organisoitunut.
Sukkelana ja hauskana kukko on valmistunut keskustelemaan aiheesta kuin aiheesta. Kukot ovat vanhanaikaisia sydämeltään ja heillä on hämmästyttävä kestävyys.
Kukkoja ei voi tyrmätä maahan liian kauaksi, koska he palautuvat takaisin hyvin nopeasti. Kukon heikkous on että he voivat olla laskelmoivia ja pomottavia.
Kukon vuonna on aika käytännöllisiin ponnistuksiin, tunnollisuuteen, kovaan työhön ja kuriin. Poliittisesti, konservatiiviset poliisivaltiot saavuttavat voimaa ja
laki ja järjestys ovat voitttajia.
metallikoira 10.2.1910-29.1.1911
vesikoira 28.1.1922-15.2.1923
puukoira 14.2.1934-3.2.1935
tulikoira 2.2.1946-21.1.1947
maakoira 18.2.1958-7.2.1959
metallikoira 6.2.1970-26.1.1971
vesikoira 25.1.1982-12.2.1983
puukoira 10.2.1994-30.1.1995
tulikoira 29.1.2006-17.2.2007
maakoira 16.2.2018-4.2.2019
metallikoira 2.2.2030-22.1.1931
Koira on yhdestoista merkki ja tämän jakson aikana kasvit lopullisesti hajoavat ja palaavat äiti maahan samalla kun eläimet valmistautuvat talvea varten.
Tämä kyky valmistautua valppaasti ja olla velvollisuudentuntoinen ovat koiran vuonna syntyneiden ominaisuuksia. Koira on hyvin arvostettu Kiinassa, kuuluisa
erityisestä lojaalisuudesta perhettä kohtaan ja suojellessa sitä aggressiivisesti tuntemattomilta. Tämä koiran käytöksen äärilaita on hyvä esimerkki yin ja yang-energioista.
Koira ilmentää uskollisena ja omistautuvana yin-energiaa ja pelottavana vartijana yang-energiaa. Kiinalainen myytti kertoo Tien Koustista, taivaallisesta punaisesta (tuli)
koirasta, joka ajaa pahat henget pois. Tämä kertoo hyvin, miten arvostettuja koirat olivat perinteisessä Kiinassa. Taolaiset munkit ja kiinalainen ylimystö jalostivat
monta koirarotua ja erityisillä koirilla olikin tehtävänä suojella omaisuutta ja esim. metsästää. Rohkea koira on oikeuden puolustaja, koira rakastaa hyvää asiaa ja
on omistautunut taistelemaan sen puolesta. Koira on idealistinen, rehellinen ja hänellä on syvä lojaalisuuden taju. Aina halukas kuuntelemaan toisia ja ei
voi ohittaa oikeaa avunpyyntöä. Koira voi provosoitua jos hänet haastetaan omalla tantereellaan. Koiran heikkous on skeptismi ja epäilevyys.
Koiran vuosi on reiluuden ja tasa-arvon aikaa. Kaikille annetaan arvoa, vallankumoukset ovat onnistuneita, poliitikot ovat liberaaleja ja poliittista sortoa vastustetaan.
Yhtenäisyys ja rehellisyys ovat arvoja, jotka johtavat menestykseen koiran valvovan ja reilun vaikutuksen alaisena.
metallisika 30.1.1911-17.2.1912
vesisika 16.2.1923-4.2.1924
puusika 4.2.1935-23.1.1936
tulisika 22.1.1947-9.2.1948
maasika 8.2.1959-27.1.1960
metallisika 27.1.1971-14.2.1972
vesisika 13.2.1983-1.2.1984
puusika 31.1.1995-18.2.1996
tulisika 18.2.2007-6.2.2008
maasika 5.2.2019-24.1.2020
metallisika 23.1.2031-10.2.2032
Sika on hyvin älykäs, sensuelli ja nautinnonhaluinen. Kiinassa ja Japanissa valkoinen (metalli) sika yhdistetään kuuhun ja rohkean sotilaan ominaisuuksiin.
Kiinalaisessa buddhalaisessa novellissa Matka Länteen hyväluonteinen sian hahmo, Zhu Bajie symboloi äärimmäistä sensuaalista ruokahalua. Zhu Bajie on kuitenkin hyvin
rakastettu ja kunnioitettu koska hän avoimesti myöntää nautinnot, joista me kaikki nautimme. Sika on vahva eläin ja tunnettu älykkyydestään. Klassinen kiinalainen
tarina kertoo fiksusta siasta, joka kieltäytyi työskentelemästä omistajalleen maatilalla. Kaikki muut eläimet raatoivat; härkä uurasti pellolla, kissa ajoi rottia pois,
hevonen veti kärryjä, apina kantoi selässään maanviljelijän pojan kouluun, kukko herätti aamulla, kanat munivat munansa ja koira piti vahtia. Mutta sika vain söi ja nukkui
ja söi ja nukkui. Sika jopa valitti ruuan laadusta. Sika ymmärsi, että hän saisi ruokaa teki hän sitten töitä tai ei, joten miksi vaivautua? Kun sika vähiten odotti,
maanviljelijä myi sen ja sen tyytyväinen elämä päättyi. Tällä tavalla fiksu sika voitti jopa itsensä omassa älykkyydessään. Luotettava sika on sensuelli, herkkä ja
rakastava luonne. Tyypillisenä naapurin tyttönä tai poikana häneltä ei yleensä ikinä vedetä mattoa jalkojen alta. Sika etsiii universaalia harmoniaa ja voi
osoittaa uskomatonta kärsivällisyyttä, mutta kun hänet haastetaan hän voi olla hyvin temperamenttinen. Sika ei kuitenkaan pidä riitelystä.
Sian heikkouksia voi olla liika materialismi, epäröinti ja itsepäisyys.
Sian vuosi on nautintojen ja hauskanpidon aikaa. Se on myös rauhan, ymmärryksen, harmonian ja parisuhteen aikaa. Hellittäminen ja nauttiminen hyvästä elämästä on
tänä vuonna arvostetumpaa kuin voima ja statukset. Ihmiset voivat olla kiltimpiä toisilleen jokapäiväisessä toimissaan ja tuntevat vähäistä tarvetta kilpailuun.
Ylelliset lomat, upeat ateriat ja tuhlaaminen luxukseen ja hyviin vaatteisiin on odotettavaa tänä vuonna. Yksilöt tuntevat olevansa tyytyväisiä ja tyydytettyjä,
älä välitä laskuista joita sian vuonna kasaantuu. Seuraava rotan vuosi on aikaa, jolloin katsot todellisuutta silmästä silmään sian hemmotteluvuoden jälkeen.
Takaisin Kiinalainen Astrologia-info sivulle >>
Tilaa henkilökohtainen kiinalainen horoskooppi >>
Lue legenda siitä, kuinka 12 vuosieläintä sai alkunsa