Reiki (rei ja ki) on japanilainen sana ja tarkoittaa universaalia elämän energiaa. Reikissä on pitkälle kyse elämää suuremmasta ja parantavasta rakkaus-energiasta,
jossa ihminen on kanava, jonka kautta parantava energia virtaa hoitaen kaikkea ympärillä olevaa. Koska reiki virtaa universaalista lähteestä ja ihminen on tämä kanava
ei kyse ole siitä että ihminen itse käyttäisi omaa henkilökohtaista energiaansa tai omaa tahtoaan esim. hoitotilanteissa.
Ajattelen, että reiki on ollut maapallolla yhtä kauan kuin ihmiset ja se on kulkenut mukanamme joskus vähemmän tietoisesti, joskus enemmän tietoisesti.
Aivan kuten fengshuin kohdalla, ajattelen että myös reiki on universaali energia, joka on annettu meille ihmisille jotta voimme parantaa itse itseämme tai toinen
toisiamme. Joidenkin lähteiden ja perimätiedon mukaan Reikiä on käytetty jo 2500 vuoden takaisessa Tiibetissä. Reikin "unohtuneet" periaatteet yhdisti
Mikao Usui 1800-luvun loppupuolella Japanissa ja 1900-luvulla Chujiro Hayashin ja Hawayo Takatan kautta reiki löysi tiensä myös länteen.
Reiki opettajalinjani:
Johanna Manderbacka
Wanja Twan
Hawayo Takata
Churijo Hayashi
Mikao Usui

Reikillä voi auttaa monenlaisia asioita ja sillä voi hoitaa niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin vaivoja. Reiki avaa kehon energiakanavia
ja antaa hoidettavalle lisää energiaa sekä tasapainottaa kehoa, jos siinä esiintyy epätasapainoa. Tämän seurauksena mm. paraneminen nopeutuu
ja vastustuskyky paranee. Reikiä voi käyttää kaikenlaisten sairauksien hoitamisessa ja sitä käytetään myös tukemassa lääkehoitoa tai leikkauksia
sekä toipumisessa vammoista. Henkisellä ja tunnetasolla reikin vaikutus puhdistaa ja poistaa kielteisyyttä ja lisää positiivisuutta ja elämäniloa.
Britanniassa, Hollannissa ja joissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa Reiki on osa julkista terveydenhoitoa.
Reikihoidossa ei käytetä mitään painalluksia
tai venytyksiä tai hierontoja ym. vaan kädet lepäävät kevyesti päälläsi, jota kautta energia virtaa. Hoidon aikana reikihoitaja pitää käsiä eri
kohteissa kehoasi; pään, vatsan, selän, jalkojen jne. eri alueilla. Teen itse reikihoitoja Etelä-Pohjanmaalla, mutta jos olen "reissun"
päällä voi hoito sopia myös muualla annettavaksi. Jos välimatka on fyysisesti pitkä, voi käyttöön ottaa myös kaukohoidon. Reikikursseja voin tulla
pitämään muuallekin päin Suomea.
Hinnat:
Reikihoito: 40€, kesto 1½h
Reiki kaukohoidot: ota yhteyttä esim. sähköpostitse ja ilmoita mihin tarvitset kaukohoitoa. Kaukohoidoissa on vapaaehtoinen maksu, jonka voit maksaa tilille
Hyvän Olon Sisustus 119630-108361.
Reikikurssit:
Reiki 1-taso: 110€ (kolmena peräkkäisenä päivänä)
Reiki 2-taso: 420€ (kahtena peräkkäisenä päivänä)
Yhteystietoni:
Kati Torkko
puh: 050-535 7971
Sähköposti: Kati Torkko (Klikkaa nimeä ja voit lähettää suoraan sähköpostin minulle.)